Laskuvarjohyppääminen on suurimmaksi osaksi odottelua. Talvella odotetaan kesää ja hyppykauden alkamista. Tuulisena tai sateisena päivänä odotetaan kelin paranemista. Hyppypäivänä odotetaan omaa vuoroa. Matkalla hyppykorkeuteen saa hieman lentokoneesta riippuen odotella joskus puolikin tuntia.
Odottaminen saattaa olla varsinkin hyppyuran alussa tuskallista touhua. Ensimmäiset hypyt jännittävät monia todella paljon. Joskus keli on epävakaa ja oman vuoron odottelun lisäksi joutuu vielä jännittämään sitä, riittääkö hyppykeliä siihen asti, kun oma vuoro koittaa. Moni ei tätä tilannetta kestä, lopettaa odottelun ja lähtee kotiin tai muihin harrastuksiin.
Odottaminen ei oikeastaan ole tekemistä, vaikka monet niin luulevatkin. Jos ihminen keskittyy vain odottamaan jotakin, ei hän todellisuudessa tee mitään. Kutsun tässä odottelua ilman mitään oheistekemistä aktiiviseksi odotteluksi. Aktiivinen odottelija istuu kerhon nurkassa ja tuijottaa kelloa stressaantuneena.
Lentokoneessa hyppykorkeuteen noustessa kannattaa unohtaa negatiivisten asioiden läpi käyminen omassa mielessä. Se, että tässä nyt joutuu taas tuskallisen kauan odottamaan hitaassa lentokoneessa, jossa on aina joko liian kuuma tai liian kylmä on valitettava fakta, mutta se fakta ei muutu asiaa miettimällä. Kun ei koskaan anna surkuttelulle tilaa omassa mielessä, ei hitaallakaan lentokoneella nouseminen harmita. Jos taas keskittyy vain katsomaan vuorotellen korkeusmittaria ja kelloa, tuntuu lyhytkin nousuaika tuskallisen pitkältä.
Aktiivinen odottelu kannattaa lopettaa. Se on varma juttu, että jos haluaa hypätä paljon, täytyy myös odottaa paljon. Siksi olisikin hyvä kehitellä jotain tekemistä mitä voi aina tehdä siinä samalla kun odottaa omaa vuoroa. Ota vaikka läppäri mukaan kerholle, ja tee töitä tai kerhohommia kunnes oma vuoro koittaa. Myös kirjan lukeminen on hyvä tapa käyttää aikaa, samalla tulee myös hieman sivistettyä itseänsä. Joskus olen nähnyt myös jengin pelaavan esim. lautapelejä tymässä. Pelatessa tutustuu myös paremmin hyppykavereihin. Jos tymän oletettu kesto mitataan tunneissa, voi repiä pari oppilaskampetta auki ja opettaa oppilaita pakkaamaan.
Liian innokkaasti ja luovasti ei kuitenkaan kannata tekemistä ruveta keksimään. Monesti kuulee sanottavan, että eniten vahinkoa tapahtuu tymäpäivänä. Aktiivisen odottamisen turruttamat aivot saavat erittäin typeriä ideoita. Esimerkiksi laskuvarjolla lentäminen liikkuvan auton peräkoukkuun köydellä kiinnitettynä saattaa tuntua nerokkaalta ajatukselta. Ei ole.
Itse sorruin vuoden 2020 Soloy Boogiessa osallistumaan vesisateessa pesäpallo-otteluun, jonka tuloksena polvi oli kipeä kuukausia. Kolmospesälle edettyäni päätin, että seuraavasta syötöstä lähden heti juoksemaan. Toimintasuunnitelma kävi toteen ainakin kymmenen ensimmäisen askeleen ajan. Sen jälkeen kuulin kilahduksen, joka merkitsi vyön soljen aukeamista. Viisi seuraavaa askelta riittivät housujen valumiseen ns. puolitankoon, jonka jälkeen askellus ei enää onnistunut. Lensin naamalleni märkään nurmikkoon, polveni kolahti johonkin isoon monttuun. Makasin naamallani takapuoli paljaana sen aikaa, että sain kerättyä ajatukseni. Ajatukseni olivat sen suuntaisia, että kaiken tämän lisäksi pitää päästä vielä vessaan isolle hädälle. Seuraavaksi minä sitten istuin vessan pöntöllä asioillani ja itkin polveen kohdistuneen iskun aiheuttamaa kipua ainakin 15 minuuttia. Turha kysyä minua enää tymäpäivänä pesiksen peluuseen. Itse saan aikani kulumaan juttelemalla ja tutustumalla uusiin ihmisiin.
Elämä on rajallinen. Ei kannata käyttää sitä odotteluun. Tekemistä löytyy aina!
