Viime viikonloppuna suomalaisten laskuvarjohyppykerhojen aktiiveja kokoontui Helsinkiin vuosittaiseen kerhopomopalaveriin (Kepopa). Hieman vastaavan tyyppinen tilaisuus on ensi viikolla Puolassa, Varsovassa, jossa järjestetään Skydiving Symposium. Symposium on mielestäni jonkinlainen hybridi Suomen Turpaboogeista ja kerhopomopalaverista. Useat luennot on suunnattu tietylle viiteryhmälle, kuten kouluttajille, mutta tilaisuudesta löytyy mielenkiintoista ohjelmaa ihan kaikille hyppääjille. Vierailijoita ja puhujia on ympäri maailman. Vierailin itse tapahtumassa vuonna 2020. Menneen Kepopan ja tulevan Symposiumin innoittamana kaivoin matkaraporttini vuodelta 2020, josta haluan nyt jakaa teille pienen pätkän.
Vuoden 2020 Symposiumissa itse varsin tuore puolalainen laskuvarjohyppääjä Helena Skiba oli tehnyt osana yliopisto-opintojaan tutkimuksen otsikolla: miksi oppilaat lopettavat? Onlinekyselyyn oli vastannut 160 eri vaiheessa olevaa tuoretta hyppääjää. Tutkimuksen yhteenvetona oli, että merkittävä syy lopettamiseen prioriteettien ja ajankäytön lisäksi oli oppilaiden ja tuoreiden hyppääjien kokemus siitä, että heistä ei oltu kiinnostuneita ja heidät jätettiin yksin. Kouluttajien mielenkiinto kohdistui uusiin oppilaisiin, ei ollut hyppykavereita, eikä mielekästä hyppäämistä. Tämä turhautti, jonka vuoksi mielenkiinto ja innostus harrastukseen lopahti. Helena heittikin yleisölle haasteen kuinka droppiksilla voitaisiin jatkossa ottaa paremmin huomioon ne tuoreet hyppääjät, joilta alkaa mielekäs hyppääminen loppua, kun A-lisenssi on kourassa.
Tutkimuksessa oli lisäksi tarkastelu hyppääjien motivaatiota. Motivaatio romahti yksin jäädessä ja nousi uudelleen, kun oli saavutettu taitotaso, jolloin pystyi turvallisesti hyppäämään muiden kanssa. Tässä aineistossa romahtanut motivaatio oli n. 15-50 hypyn välinen aika. Kokemus siitä, ettei kuulu joukkoon voi siis tulla jo oppilasaikana, jos esimerkiksi kouluttajat eivät ole tuttuja, eikä tiedä ketä kerhon kouluttajat ovat. Yhteisöön kiinnittämistä tulee tehdä jo oppilasaikana. Huomiota tulee oppilasaikana kiinnittää esimerkiksi siirtymäkohtaan, jossa oppilas siirtyy alkeiskoulutuksesta peruskoulutukseen, sillä tällöin oppilaan tuttu kouluttajakaarti muuttuu oppilaan siirtyessä mesuilta VPKille.
Laskuvarjohyppäämisen voima ja samalla kirous on vahva yhteisöllisyys. Kerhojen on kyettävä luomaan ympäristö, jossa niin uusien kuin vanhojenkin harrastajien on kiva olla, ja he tuntevat olevansa osa yhteisöä. Aika ajoin tämä varmasti toteutuu, mutta toisaalta uskon, että on iso joukko harrastuksen aloittaneita, jotka lopettavat sen vuoksi, että tuntevat olevansa ulkopuolisia. Miten yhteen hiileen puhaltamista voidaan edistää eri osa-alueilla, kuten alkeiskursseilla, muuten koulutustoiminnassa, tuoreiden kelppareiden hyppytoiminnassa, lajivalmennuksessa, tapahtumissa….? Keksi yksi käytännön toimenpide omaan kerhoosi! Yhdessä tekeminen tuottaisi itse kullekin hyvää mieltä ja samalla ehkä saisimme ylläpidettyä ja kasvatettua harrastajamääriä.