Viime sunnuntaina kirjoitin varautumisesta onnettomuustilanteessa toimimiseen. Tämä on jatkoa tuolle jutulle. Tällä kertaa jaan ajatuksiani sellaisista tilanteista, joissa kokemukseni mukaan laskuvarjohyppääjien auttamisessa on kerhon omasta valmiudesta ollut hyötyä.
Minkälaista hyötyä? Eivätkö ammattipelastajat ole varautuneet kaikenlaisiin ihmisenpelastustehtäviin? No, periaatteessa. Osa kerhoista on tässä suhteessa hyvässä asemassa, koska lähellä on vakinaisesti miehitettyjä pelastusasemia tai lentoasemien omaa pelastustoimintaa. Toisessa asemassa ovat ”korpikenttien” kerhot, joilla lähin palokunta on kymmenien kilometrien päässä. Periaatteessa pelastuslaitokset ovat valtakunnallisella tasolla yhdenmukaistaneet esimerkiksi korkeanpaikan pelastustoiminnan käytäntöjä ja koulutusta, mutta ei siinä silti olla valtakunnallisesti samassa asemassa. Lisäksi aika harvalla ammattiauttajalla on kovinkaan kaksista tuntemusta laskuvarjohyppäämisestä suoritteena tai siinä käytettyjen varusteiden ominaispiirteistä tai arvosta. Tuoreessa muistissani on toissakesäinen kokemus puuhun laskeutuneen oppilaan pelastamisesta, jossa paikallinen palokunta kyllä ansiokkaasti sai oppilaan ehjänä alas puusta, mutta lukuisista paremmista neuvoista huolimatta päätyi kuitenkin ”vapauttamaan oppilaan varjostaan” silpomalla kaikki kanto- ja ohjauspunokset sumeilematta poikki. 600 euroa punosremonttiin oli täysin ylimääräinen ja tarpeeton kulu kerholle.
Puusta pelastaminen
Todennäköisin valmistautumista vaativa tilanne lienee puuhun laskeutunut hyppääjä tai esimerkiksi varavarjokeikan yhteydessä irtipäästetyt varjokomponentit. Monen kerhon perusvarustukseen kuuluvat pitkät tikkaat, mutta pisimpienkin jatkotikkaiden ollessa alle 10-metrisiä ja pisimpien palokunnan vetotikkaidenkin yltäessä vain noin 12-15 metriin, jäädään vielä ”vähän” vajaaksi Suomen mäntyjen ja kuusten 15-30 metrin normaalikorkeudesta. Oksia pitkin voi toki jatkaa, mutta ei erityisen turvallisesti sellaisenaan.
Allekirjoittaneen kerholla on jo useamman vuoden ajalta hyvää kokemusta tikkaiden ulottumaa korkeammalla toimimisesta tavallisin kiipeilyvarustein. Perustan muodostavat kahdet kiipeilyvaljaat, varmistuslaite, 60 metrin dynaaminen kiipeilyköysi ja sulkurenkaista ja nauhalenkeistä koottavat välivarmistukset. Itse varmistaminen tapahtuu kiipeilijöiden tuntemalla ”alaköysitekniikalla”, jossa maassa oleva varmistaja antaa varmistuslaitteen läpi lisää köyttä nousun mukaan, ja kiipeilijä rakentaa tasaisin välein lisää varmistuspisteitä sulkurengas-nauhalenkkikalustolla.
Lisäksi varusteisiin kuuluvat valjaisiin ripustettava taitettava retkisaha ja pisimmillään 4-5 metrinen teleskooppivarsi, joiden avulla voi karsia oksia pois tieltä ja työnnellä kupua tai freebagia irti oksista. Jos alas täytyy saada ensin hyppääjä, voi pelastaja kiinnittäytyä nauhalenkeillä ja sulkurenkailla puunrunkoon, rakentaa yläköysiankkurin ja laskea köytensä avulla hyppääjän alas siirtäen köyden kiinni hyppääjän omiin laskuvarjovaljaisiin, esimerkiksi kolmirengaslukon isoon renkaaseen. Vähäoksaista puuta varten varusteisiin kuuluvat vielä tolppakengät, joilla runkoa pitkin kiipeäminen helpottuu.
Varustekokonaisuus maksaa valinnoista ja laajuudesta riippuen 600-1200 euroa. Itse asiassa tein tässä ihan hiljattain asiasta esityksen eräälle kerholle. Dokumentti löytyy alta. Sitä voi vapaasti käyttää oman kerhon pelastusvälineiden hankintaa suunniteltaessa.
Lentokoneesta pelastaminen
Lentokoneen kokiessa epäonnen, on tilanne aina vaativa ja vaarallinen. On syytä hyvin tarkasti miettiä mihin suojaamattomien, varusteettomien ja kouluttamattomien maallikoiden kannattaa ryhtyä. Silti, hyppykoneen ollessa kyljellään tai katollaan maassa hyppääjiä tai lentäjä sisällään, harva varmaan kykenee jäämään toimettomaksi.
Ensimmäinen uhka luonnollisesti on tulipalo. Kerhoautossa tai nopeasti saatavilla tulee olla käsisammutin. Sen tulee olla riittävän suuri, vanhan kansan kielellä 12-kiloinen tai uudemmalla aikakaudella teholuokkaa 55A 233B. Erityisesti kahden kilogramman auto-/venesammuttimet kannattaa unohtaa samoin kuin spraypullokokoluokkaa olevat hyödyttömyydet.
Ei riitä, että sammutin on. Sitä on osattava käyttää. Alkusammutuskoulutuksen tulisi allekirjoittaneen näkemyksen mukaan kuulua peruskoulun oppimäärään yhdessä ensiaputaitojen ja muiden kansalaisten perustavanlaatuista turvataitojen kanssa, mutta koska ei kuulu, täytyy se osaaminen hankkia muulla tavoin. Mikään avaruusraketti käsisammutin ei tosin ole, eli rauhassa pullon kyljessä olevat käyttöohjeet lukien pärjää jo pitkälle.
Koneesta voi myös joutua ottamaan ulos loukkaantuneen, tajuttoman tai muuten toimintakyvyttömän ihmisen. Koneen runko voi olla vääntynyt tai muuten siinä tilassa, että lentäjän ovet tai hyppyovi eivät toimi normaalisti. Onneksi useimmat hyppyovet on tarvittaessa verrattain helppo potkia irti karmeistaan, mutta silti työkalu tai pari ei ole koskaan haitaksi.
Vedestä pelastaminen
Ainakin yksi ihminen on Suomessakin hukkunut ajauduttuaan veteen laskuvarjon varassa. Aikaa tästä tosin jo on, joten kalusto on vähän muuttunut sittemmin. Veteen laskeutuneen hyppääjän toimintamalli on opetettu ihan hyvällä tavalla nykyään SIL:n Laskuvarjohyppääjän oppaassa. Irrota RSL ennen veteen laskeutumista ja päästä päävarjo irti vedessä. Jos varavarjo ei esimerkiksi automaattilaukaisimen toiminnasta laukea, se repun sisällä ollessaan kelluttaa hyvin noin 2-3 minuuttia. Sen jälkeen valjaista tulisi pyrkiä irrottautumaan. Koko ajan tehdään matkaa kohti rantaa.
SIL:n Toiminnallisten ohjeiden ja kelpoisuusvaatimusten mukaan hyppypaikalla on oltava ennalta järjestettynä olosuhteisiin nähden tarpeellinen pelastus- ja ensiapuvalmius. Jos laskeutumisalueen välittömässä läheisyydessä on järvi tai meri, lienee syytä varautua myös hyppääjän hakemiseen vedestä, sillä jo tavalliset hyppyvaatteet päällä ja kengät jalassa uimisen raskautta harva tajuaa. Jo normaalin 25 metrin mittaisen uima-altaan taittaminen käy voimille. Veneen tulee käytännössä olla riittävän nopeasti vesille laskettavissa, ja veneen käyttäjien omien turvavarusteiden (lue: pelastusliivien) on oltava heti saatavilla.
Suomen olosuhteissa pääsääntöisesti hypotermia ei ehdi hukkumisvaarassa olevaa hyppääjää uhata vedessä olon aikana. Veneen laadun mukaan voi joskus olla turvallista vain varmistaa riittävän hyvä ote vedessä olevasta hyppääjästä ja hinata tämä rantaan vedestä nostamatta. Vedessä olevan ihmisen nostaminen veneeseen on taitolaji, joka väärin suoritettuna johtaa siihen, että kaikki auttajat ovat vedessä ja vene väärinpäin käyttökelvottomana. Jos hyppääjää yritetään nostaa veneeseen, sen tulee tapahtua veneen perän suunnasta.
Lopuksi
Ota hyppääjän (tai päävarjojen ja freebagien) pelastaminen puheeksi omassa kerhossasi ja päivittäkää kerhon pelastusvarustus hyvälle tasolle! Harjoitelkaa pelastusvälineiden käyttöä ja toimintaa pelastustilanteessa. SkyFlowssa Petriltä voi kysyä lisätietoja ja apuja esimerkiksi varusteista tai alkusammutuskoulutuksesta. Ennakkoon varautuminen palkitsee heti kun se ensimmäinen kolahdus sattuu ja tarvitaan välineitä tai osaamista.