Tammikuussa lämmittelimme blogia RSL- ja MARD-järjestelmien pikakatsauksella. Jatketaan tätä varusteteemaa katsauksella automaattilaukaisimien maailmaan. Tässä tapauksessa pitäydymme niissä neljässä laitevalmistajassa, joiden automaattilaukaisinmallit löytyvät Ilmailuliiton toiminnassa hyppykäyttöön hyväksyttyjen automaattilaukaisimien luettelosta, vaikka mikään ei tietysti Ilmailuliiton sateenvarjon ulkopuolella Suomessa estä käyttämästä muitakin laitteita.
Laitteiden toimintaperiaatteet
Kaikkia automaattilaukaisimia (AAD, Automatic Activation Devide) yhdistää sama johtoajatus. Ne on tarkoitettu toimimaan ”viime hetken” korkeudessa tilanteessa, jossa toimintakyvytön hyppääjä on putoamassa maahan liian suurella nopeudella. Kaikki laitteet tekevät pohjimmiltaan saman, ne vapauttavat varavarjon apuvarjon avaamaan varavarjon. Laukeamiskorkeudet ja vaadittavat miniminopeudet vaihtelevat valmistajittain, malleittain ja käyttäjän asettamien asetusten mukaan. Karkeasti voidaan kuitenkin sanoa, että (tandemit poislukien) laitteet toimivat tyypillisesti noin tai selvästi alle 300 metrin korkeudessa ja sellaisissa vajoamisnopeuksissa, jotka ovat hyppääjälle tappavia tai vähintään vakavasti vammauttavia. Vertailun vuoksi tässä kohdin esitettäköön, että normaalilla vapaapudotusnopeudella 300 metristä maahan ehditään noin kuudessa sekunnissa ja ottaen huomioon varavarjon avautumisen vaatiman korkeudenmenetyksen, aikaa avata varavarjo itse olisi ehkä noin kaksi sekuntia.
Toiminnallisuuden osalta tässä esitetyt neljä valmistajaa voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään: FXC ja muut.
FXC Corporationin valmistama FXC 12000 on paitsi toiminnaltaan puhtaan mekaaninen, myös ainoa varavarjon avausprosessin eri tavalla käynnistävä laite. FXC:n lauetessa laitteen mekanismi vetää varavarjon pinniin yhdistettyä vaijeria vetäen näin varavarjon pinnin pois luupista.
Muiden kolmen valmistajan (Airtech GmbH:n Cypres, Aerospace Designsin Vigil ja MarS a.s.:n m2) toiminta on elektronista, ja ne toimivat leikkaamalla varavarjon luupin poikki.
Emme lähde tässä porautumaan sen syvemmälle eri laitteiden malleihin, hyviin ja huonoihin puoliin, toiminnallisuuden pikkueroihin ja hienouksiin elektronisten laitteiden algoritmien toiminnassa. Siitä voisi kirjoittaa kirjan. Pitäydymme hieman maanläheisemmällä tasolla ja käymme läpi joitain tavalliselle käyttäjälle merkityksellisempiä yleisiä pohdinnan aiheita. Loppujen lopuksi kaikilta laitevalmistajilta löytyvät suunnilleen samat käyttäjäominaisuudet: mallin valinta sen mukaan, mitä hyppääjä hyppää (oppilas, tavallinen kelppari, swooppari, tandem…) ja korkeuseron säätäminen siinä tapauksessa, että nousu ja laskeutuminen tapahtuvat eri korkeuksille.
Huoltaminen
Kuten yllä lukee, yksi kelppareiden tavallisesti käyttämien elektronisten laitteiden valmistajista (Cypres) suosittelee (tai määrää vanhemmille yksiköilleen) valmistajan huoltoja 4-5 vuoden välein. Muut kaksi (Vigil ja m2) katsovat laitteidensa kestävän normaalissa käytössä ilman huoltoja poislukien Vigilin 10(12)-vuotispatterinvaihto.
Onko sitten laitteiden (erityisesti Cypresin) huollattaminen valmistajan suositusten mukaan kannattavaa? Maksaahan se noin 200 euroa kerta. Jokaisen laitteenomistajan harkittavaksi asia jää omalta kohdaltaan. Joitain pointteja kuitenkin huollattamisen puolesta voidaan esittää.
Valmistajan huolloissa ja paristonvaihdoissa laitteille tehdään paristonvaihdon ohella perusteellinen testaus- ja huolto-ohjelma, niihin ajetaan uusin softapäivitys ja asennetaan mahdollisesti parannetut ”rautapuolen” osat. Lisäksi kulumat ja rikkoutumat korjataan, vaikka ne eivät vielä estäisi laitteen toimintaa. Esimerkiksi Cypres julkaisee huolto-ohjelmansa sisällön aika avoimesti.
Hyppääjä, joka luottaa laitteensa toimivan valmistajan ilmoittaman elinkaaren loppuun ilman huoltoja siis hyppää laitteella, jossa esimerkiksi:
- on mahdollisesti jopa lähes 20 vuotta vanha ohjelmisto ja kuluvat osat
- paristo voi loppua kesken hyppykauden
- laitteen toimintaa ja sen keräämää dataa ei analysoida missään vaiheessa sen elinkaarta
- laitetta ei fyysisesti tarkasteta ainakaan sisäpuolelta koko aikana.
Minkä merkityksen tälle asialle antaa, voi jokainen hyppääjä toki harkita kohdallaan. Joka tapauksessa myös valmistajan tuotekehityksen kannalta laitteiden käyttäminen huollossa tarjoaa etua. Kaikki havainnot ja data, joka laitteista saadaan huollossa kerättyä, auttaa kehittämään laitteita ja niiden ohjelmistoja paremmaksi. Tämä on pitkällä aikavälillä myös käyttäjien etu.
Käytännön asioita
Ohjekirjan lukeminen hienostuneen teknisen laitteen kohdalla lienee kaikille itsestäänselvyys. Jostain syystä kuitenkin suuri osa hyppääjistä ei itse asiassa luultavasti ole koskaan lukenut omistamansa automaattilaukaisimen ohjekirjaa alusta loppuun kertaakaan. Katsotaan siis läpi joitain keskeisiä käytännön asioita laitteen käyttämisestä erityisesti siitä näkökulmasta, missä kohdin on vaarallista ryssiä.
Käynnistys ja sammutus
Käytännössä kaikki laitteet toimivat ”fire and forget” periaatteella. Eli laita päälle, katso, että self-check ei ilmoita virheistä ja lähde hyppäämään. Ainoan poikkeuksen tekee FXC 12000, joka pidetään aina päällä, ja joka tulee manuaalisesti kalibroida ennen jokaista hyppyä. Jos lainaat oppilasreppua, jossa on ”faksi”, pyydä avuksi esimerkiksi hyppymestari tai joku, joka ymmärtää laitteen päälle.
Kaikki kolme itsenäisten hyppääjien suosimaa elektronista laitetta pysyvät päällä 14 tuntia. Sen jälkeen ne sammuvat.
Piste.
Sammuminen voi tapahtua vaikka koneelle kävellessä tai jopa kesken hyppylennon. Ole siis tarkkana: jos laitoit laitteesi päälle edellisenä iltana, ja se on vielä aamulla päällä. Se tulee sammumaan aamupäivän aikana. Järkevintä on sammuttaa ja käynnistää laite aamuisin uudelleen, jolloin uusi 14 tunnin aikajakso alkaa.
Altidude lock ja no activation -korkeudet, milloin laitteen voi olettaa toimivan?
Kaikilla elektronisilla laitteilla on kaksi korkeutta, joiden alapuolella ne eivät toimi. Ensimmäinen on nousun alussa, ja vaihtelee 300 ja 450 metrin väleillä (tandem-malleilla korkeammalla). Matalan hätähypyn osuessa kohdalle hyppääjän on siis itse kyettävä vetämään varavarjon kahvasta, jos mielii säilyä hengissä.
Toinen korkeus on laskeutumisen loppuvaiheessa. Tämä korkeus on tyypillisesti 40-100 metriä oppilas- ja kelpparimalleilla ja 100-150 metriä nopeammille kuvuille tarkoitetuilla ”speed”/”extreme” -malleilla. Tämä tarkoittaa, että matalan irtipäästön seurauksena (ilman RSL/MARD-järjestelmää) et voi luottaa automaattilaukaisimen pelastavan henkeäsi. Älä tee matalia irtipäästöjä! Tee ratkaisusi ajoissa ja lennä varjoasi huolellisesti!
Laskeutuminen eri paikkaan kuin nousu, muista nollaus!
Kaikilla elektronisilla automaattilaukaisimilla on mahdollista asettaa ”altitude offset” tai ”dropzone offset”. Tämä tarkoittaa sitä, että jos etukäteen tiedetään, että laskeutumispaikka on matalammalla tai korkeammalla, kuin nousupaikka, voidaan laitteiden laukeamiskorkeus muuttaa ottamaan tämä huomioon. Huomioi, että suunnanmuutos on tehtävä oikeaan suuntaan! Liian myöhään laukeava automaattilaukaisin on sama kuin ei automaattilaukaisinta lainkaan, mutta liian korkealla laukeava laitekin voi aiheuttaa omat vaaratilanteensa.
Yhtä tärkeää on tietää mitä tehdä tämän laskeutumisen jälkeen. Laitteiden toiminta vaihtelee sen suhteen, mitä laite tekee tällaisen offset-laskeutumisen jälkeen riippuen laitemerkin ohella esimerkiksi siitä, onko laskeutuminen tapahtunut korkeammalle vai matalammalle, kuin nousupaikka, ja onko laskeuduttu sinne minne piti, vai eri korkeudella olevalle paikalle. Paras tapa varmistua siitä, että laite kalibroi itsensä uudelle ”nollatasolle” on sammuttaa ja käynnistää se uudelleen noustiin sitten tältä uudelta laskeutumispaikalta uudelle hypylle, tai kuljettiin maata pitkin takaisin lähtöruutuun. On kuitenkin huomattava, että useissa tapauksissa sammutuksen myötä myös altitude/dropzone offset nollautuu, ja laite saattaa olettaa seuraavan nousun ja laskun tapahtuvan samalle korkeudelle. Erityisesti tässä aiheessa on syytä tutustua juuri oman laitteensa käyttöohjeeseen.
Suomen oloissa tällä korkeuseron säädöllä ei normaalissa samalle kentällä tapahtuvassa hyppytoiminnassa ole merkitystä, mutta esimerkiksi syrjähypyt, hypyt siirtolennoilta, ”paraturneet” ja muut vastaavat tempaukset voivat tarkoittaa sitä, että laskeutumispaikka on kymmeniä metrejä eri korkeudella kuin nousu. Ääritapauksessa automaattilaukaisin voi laueta juuri ne muutamat kymmenet metrit liian myöhään!
Laukaisukorkeuden muuttamisella lisämarginaalia
Elektroniset laitteet tarjoavat pysyvän tavan nostaa oletuslaukaisukorkeutta. Tämä voi olla perusteltua aivan normaalissakin hyppytoiminnassa, sillä on aivan oletettavaa, että ”tavanomaisen” automaattilaukaisimen aktivoiman varavarjon todellinen lentokorkeus (eli korkeus, jossa varjo jo pelastaa käyttäjänsä hengen) on helposti alle 100 metriä. Tässäkin tapauksessa vain rutinoitunut ja nopearefleksinen hyppääjä ehtii vielä ottaa ohjauslenkit käsiinsä ja vaikuttaa vielä edes vähän siihen, mihin tarkalleen ottaen tömähtää maahan.
Automaattilaukaisimien normaalia noin 225-250 metrin aktivaatiokorkeutta yleisesti pidetään alimpana tunnustettuna ”lähes varmana hengenpelastuskorkeutena”; mutta se käytännössä vaatii, että koko varavarjon avausprosessi tapahtuu virheettä. Jos esimerkiksi hyppääjä on vaikkapa selällään, ja varavarjon apuvarjo etsii ylimääräisen sekunnin tai kaksi tietään hyppääjän ohi vapaaseen ilmavirtaan, ei tuo korkeus välttämättä riitä. Jokaisen tavallisenkin hyppääjän tulisi ainakin harkita haluaako pelata aktivaatiokorkeuden kanssa näin pienellä marginaalilla, vai nostaisiko aktivaatiokorkeutta esimerkiksi 60-100m. Tällainen aktivaatiokorkeuden nosto on vielä turvallinen edellyttäen, että hyppääjä todella kunnioittaa yleisesti hyväksyttyä 600m alinta päävarjon selvittämiskorkeutta.
Laskeutuminen veteen
Kaikki kolme elektronista laitetta ovat vesitiiviitä sellaiseen syvyyteen ja aikaan asti, johon hyppääjä normaalisti plumpsahtaa vesilaskeutumisen seurauksena olettaen, että hän pääsee pintaan ja ui rantaan. Pidempikestoinen tai lyhytaikainen syvempikin altistuminen voi vielä olla laitteen sietokyvyn rajoissa, mutta tämän varaan ei kannata laskea.
Yleisohjeena voidaan sanoa, että tavanomainen vesilaskeutuminen ei aiheuta ongelmia yhdellekään kolmesta elektronisesta laitteesta, jos laite otetaan samantien ulos repusta ja kuivataan. Lisäksi laitteesta tulee vaihtaa ilmanpainemittarin suodatin. Tämä voi tehdä periaatteessa vaikka käyttäjä itse, mutta varaosia ja vaihtotyökalu löytynee ainakin kaikilta SIL:n kalustokelpoisuuden omaavilta riggereiltä. Yleisohjeena voidaan todeta, että kastunut kapine tulisi kaikkinensa toimittaa mahdollisimman pian kalustohenkilölle asianmukaista kuivausta ja tarkastusta varten.
Tarvitsenko automaattilaukaisinta välttämättä?
Jep, onhan se kertainvestointina kallis. Automaattilaukaisimien hinnat uutena liikkuvat suunnilleen 950-1200 euron tuntumassa esimerkiksi mallista ja mahdollisesta vanhan laitteen vaihtohyvityksestä riippuen. Huollot, jos ja kun ne on järkevää kuitenkin teettää, ovat karkeasti 150-200 euroa kerta. Yhden laitteen elinkaarihinta 15-20 vuoden aikana siis pyörii jossain 1500 euron tuntumassa.
Se on alle satanen vuodessa. Sadalla hypyllä vuodessa alle euron per hyppy. Siis laitteesta, jollaiset ovat 90-luvulta lukien pelastaneet reilusti yli 5000 hyppääjän hengen (Cypres ja Vigil kaksin jo noin 5500 pelastusta). Tarinoita voit lukea täältä:
https://www.cypres.aero/wp-content/uploads/2016/07/CYPRES-save-list-May_2022.pdf
https://www.vigil.aero/life-saving-list
Joskus kuulee argumenttia, että jos ”hyppään vain ”hop ’n poppeja” omalta linjaltani, voiko mikään mennä niin pieleen, että automaattilaukaisinta tarvittaisiin”. Henkilökohtainen riskinarvio on tässäkin tapauksessa jokaisen hyppääjän omassa harkinnassa. Yllä viitatuista pelastustarinoista löytyy kuitenkin niin kattava valikoima erilaisia tilanteita, että tuskin kukaan voi väittää hallitsevansa kaikki mahdolliset muuttujat. Tässä yhteydessä lienee paikallaan todeta, että Suomessakin on kaksi hyppääjää, jotka ovat pelastuneet automaattilaukaisintensa ansiosta päästyään hyppylinjalla lentokelvottomaksi vaurioituneesta lentokoneesta ulos vasta niin viime hetkellä, että eivät ehtineet itse varjojaan avata. Lottovoittoon verrattavia todennäköisyyksiä kenties, mutta säännöllisesti lotossakin päävoitot ennemmin tai myöhemmin joku korjaa. Toisesta suunnasta lähestyen raha poislukien (onko se todella tässä kohdin hyvä argumentti?) ei ole juurikaan syitä, miksi automaattilaukaisinta ei olisi järkevää käyttää.
Ainoa allekirjoittaneen kelvollisena pitämä argumentti automaattilaukaisimia vastaan on ”canopy piloting” tai swooppaaminen niin pienellä ja nopealla kuvulla (ja hyvillä taidoilla), että laskeutumisen vauhdinotossa on mahdollista ylittää jopa speed/extreme-mallien hyvin lähellä vapaapudotusnopeutta oleva pystynopeus. Se on esimerkiksi Speed Cypresillä 46 m/s eli 165,6 km/h. Aika harva sunnuntaiswooppari pääsee lähellekään tätä nopeutta, vaikka kupuna olisi jokin tavanomainen ristikko.
That being said, vauhditettuja laskeutumisia tosissaan harjoittelevien on kyllä syytä omistaa sellaista elektroniikkaa, joka tallentaa pystynopeuksia myös varjon varassa. Esimerkiksi vaihtaminen automaattilaukaisimen tavanomaisesta perustoiminnasta speed/extreme-moodiin voi kyllä olla hyvinkin perusteltua varjon varassa saavutettujen taitojen ja vauhdin kasvaessa.