Kouluttajakursseilla opetetaan, että ihminen oppii parhaiten, kun oppimiseen yhdistetään näkemistä, kuulemista, puhumista ja itse tekemistä. Etenkin, kun puhutaan liikunnallisista taidoista, kuten laskuvarjohyppäämisestä, on itse tekemisellä oltava korostunut rooli. Varavarjon käyttöön tai uloshyppyyn liittyviä liikeratoja on päästävä harjoittelemaan mahdollisimman autenttisissa olosuhteissa riittävän paljon, jotta liikeradat jäävät niin sanotusti lihasmuistiin. Näinhän laskuvarjohyppykursseilla toimitaan – harjoituksia tehdään paljon ja liikeratoja hierotaan. Mutta laskuvarjohyppykursseilla on harjoittelun lisäksi yli 20 teoriatuntia opetettavana, joiden opetus yleensä toteutetaan luokkaopetuksena. Heräsin viime kesänä ajatukseen, että voisiko nämä teoriatunnit toteuttaa jollain toisella tavalla, siten että puhuminen ja itse tekeminen lisääntyisivät.
Toteutin tällaisen kokeilun yhden oppilaan nova-alkeiskurssilla keväällä 2024. Toteutin teoriaopetuksen siten, että valitsin aina teoriaan sopivan ympäristön ja yhdistin kyseiseen teoriaan liittyvän harjoituksen saman tien. Olin ladannut alkeiskurssien kurssikalvot puhelimeeni, ja pidin puhelinta lähettyvillä, jotta pystyin aina tarkistamaan kalvoista, että olin muistanut käydä läpi kaikki asiat.
Muutama käytännön esimerkki toteutuksistani:
Oppitunti laskuvarjokalusto ja hyppyvarusteet: Opetus jakautui kahteen paikkaan, varustehuoneeseen ja pakkaushalliin. Aloitin muiden hyppyvarusteiden esittelyllä varustehuoneessa. Tästä toteutuksesta kokemiani plussia aiempaan luokkaopetukseen verrattuna: oppilaalle jäi heti mielikuva mistä kaikki varusteet löytyvät ja hän pääsi kokeilemaan kypärää ja haalaria päälleen. Itse en joutunut siirtelemään varusteita varustehuoneesta luokkaan näytille.
Oppitunnin toisessa osassa menimme pakkaushalliin repun kanssa ja kävimme kaikki osat läpi, ja samalla avasimme laskuvarjon vaihe vaiheelta. Lisäsin vuorovaikutusta siten, että oppilas etsi ensin laskuvarjohyppääjän oppaan kuvasta kyseisen osan nimen, jonka jälkeen kerroin osasta. Plussia: aikaa meni itse asiassa vähemmän kuin normaalisti, kun yhdistin teorian ja esimerkin laskuvarjon avaamisesta. Oppilaille laskuvarjon avaaminen on aina tärkeä vaihe, se luo konkretiaa ja luottamusta varusteisiin, joten se sisältyy aina kurssieni ohjelmaan. Opetustapa lisäsi vuorovaikutusta, ja oppilas kyseli oivaltavia kysymyksiä varusteista.
Oppitunti ohjaaminen ja laskeutuminen: Opetus tapahtui laskeutumisalueen reunalla. Hyppytoiminta ei ollut käynnissä, ja palasimme myöhemmin täydentämään tuntia tarkkailemalla laskeutuvia varjoja. Koulutusvälineitä minulla oli ilmakuva ja Laskuvarjotoimikunnan videot ohjaamisesta ja laskeutumisesta. Plussia: Toiminnan sitominen maastoon havainnoinnin ja ilmakuvan avulla. Oppilas pääsi heti itse pohtimaan miten laskeutuisi tietyllä tuulen suunnalla, ja soveltamaan sitä kyseiseen kenttään.
Oppitunti muut vaaratilanteet hyppytoiminnassa: Opetus tapahtui lentokoneella. Samassa yhteydessä harjoittelimme hätähyppyä ja pakkolaskua, sekä kertasimme uloshyppyä. Plussia: Vaaratilanteet tuntuivat tulevan lähelle oppilasta tässä ympäristössä, joten ne jäivät varmaan hyvin mieleen. Samalla tuli tutkittua missä koneessa ovat hätähyppyyn ja pakkolaskuun liittyvät ohjeet, ja mitä muita ohjeita koneesta löytyy. Lentokone opetusympäristönä sitoi teorian käytäntöön tehokkaasti.
Äkkiseltään nämä toteutusesimerkkini eivät varmaan vaikuta mitenkään poikkeavilta toimintamalleilta. Itse asiassa kaiken kaikkiaan tein samat asiat kuin alkeiskursseilla muutenkin, luokkaopetuksen sijaan teoriaopetus vain oli upotettu harjoitusten yhteyteen. Teoria ja harjoitukset vuorottelivat jatkuvasti, mikä piti vireystilaa yllä. Oppilas tuntui pysyvän virkeänä ja kysyi aktiivisesti kysymyksiä. Itse asiassa se hetki, jolloin oppilas tuntui nukahtavan, oli se, kun lopulta pidin yhden oppitunnin luokassa. Laskeutuminen muihin paikkoihin oli ainoa oppitunti, jonka pidin luokassa, ja se oli se hetki, kun oppilas katseli poissaolevana ulos ikkunasta ja olin ihan varma, että tästä hänelle ei jää mitään mieleen.
Itselle alkeiskurssin pitäminen tällä tavoin oli hieman raskaampaa. Siksi kurssin loppupäässä tuo viimeinen luokkamuotoinen teoriatunti tuli pidettyä, kun omat energiat olivat vähissä. Mutta tunne raskaammasta kurssista johtui varmasti siitä, että pitotapa oli itselle uusi ja jouduin miettimään enemmän sitä, miten ja missä opetan. Ensi kerralla tällaisen kurssin pitäminen on jo kevyempää. Kuitenkin kurssiin meni hieman vähemmän aikaa kuin normaalisti, kun turhat siirtymiset teoriaopetuksesta harjoituksiin jäivät pois.
Nyt kurssilaisia oli vain yksi, mutta ainakin pienemmille kursseille, kuten korkeintaan 6 hengen kursseille tällainen toimintapa vielä toimii. Isommilla kursseilla tarvittaneen useampi kouluttaja, jotta ryhmäkoko saadaan pidettyä riittävän pienenä. Kurssilla oli mielestäni enemmän keskustelua ja kysymyksiä kuin yleensä, joten ainakin vaikutti siltä, että oppiminen oli syvempää. Itse hyppysuoritus oli hyvin tavanomainen, mutta ainakaan ei opetustavan muutos ei vienyt tällä otoksella lopputulosta huonompaan suuntaan. Aion jatkaa kokeilua ensi vuonnakin.